Jussi Salonoja - miksi sooloilet?

Liigakausi 2015 jääkiekossa tullaan muistamaan siitä, että Espoo
Bluesin piti kuolla pois. Ainakin jos on valtamediaa uskominen.
Valtamedian uutisoinnista ovat varmasti saaneet kaikki perushessut
sellaisen vaikutelman, että Espoossa on kaikki kuralla. Pelaajien
palkat ovat myöhässä, osa pelaajista on ollut pakko myydä, osa
pelaajista on karannut, peleissä ei käy kukaan, kotihalli on
lähtemässä alta pois, konkurssi on tulossa ja niin edelleen. On jo
lähes perinne, että kerran viikossa saadaan jonkinlainen kohuotsikko koskien Espoo Bluesia. Useimmiten vielä juuri pelipäivänä ennen avauskiekon pudottamista jäähän.

Mitä tällaisesta ajattelee koko elämänsä Espoo Bluesille omistanut
kannattaja? Päällimmäisenä ajatuksena on Jussi Salonoja.

Miksi? Pitkä ajatusketju, mutta avataan hiukan.

On selvää, ettei kannattajakaan halua kiistää oman seuransa ongelmia.
Espoo Bluesilla on ollut tällä kaudella äärimmäisen suuria ongelmia.
Suurimmat haasteet ovat Bluesin osalta olleet seuran tiedottamisessa,
jossa ei ole ollut valitettavasti punaista lankaa. Tämä on ollut myös
pääsyynä siihen, miksi valtamedian otsikointi on tuntunut paikoitellen
jopa ajojahdilta. Esimerkiksi pelaajakauppojen tiedotus lähtien Olli
Malmivaaran tapauksesta on hoidettu pääsääntöisesti kömpelöllä
tavalla. Ainoastaan Kai Kantolan siirtyminen Tampereelle saatiin
näyttämään siltä, miltä se seurajohdonkin silmissä varmasti näytti.

Positiivisia asioitakin on kuitenkin tapahtunut. Espoo Blues on jo nyt
selviytynyt kansainvälisessä CHL-turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon
kaataen kaksi kovaa eurooppalaista joukkuetta. Maalivahtiosastolla
Kaapo Kähkönen ja Christian Engstrand ovat molemmat osoittaneet olevansa
liigatason maalivahteja. Seurajohto on onnistunut myös taloudellisesti
keventämään pelaajabudjettia varsin mallikkaasti - olkoonkin, että
nämä siirrot olisi pitänyt pystyä hoitamaan jo menneen kesän aikana.
Malmivaaran, Kantolan ja Liivikin siirrot muihin seuroihin ovat
avanneet kokoonpanoon ovia omille kasvateille, jotka ovat vastanneet
hyvin huutoon. Myös keskusteluyhteys kannattajiin päin on ollut
hyvällä pohjalla. Puheet seurajohdolta ovat sen mallisia, että nyt
rakennetaan seuraa aidosti pitkäjänteisellä otteella omat juniorit
edellä ilman hokkuspokkustemppuja. Toimistolla ihmiset tekevät pitkää
päivää isolla sydämellä seuran tulevaisuuden eteen. Ja vielä
äärimmäisen hankalassa taloudellisessa tilanteessa, äärimmäisen pienin
resurssein.

Vaikka lehdistö koittaa antaa ymmärtää, että Espoo Bluesin taru on
loppusuoralla, niin sitä se ei ole. Espoo Blues ei ole häviämässä
mihinkään. Päinvastoin. Espoo Blues on nyt kerrankin siinä
tilanteessa, missä sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten. Paljaana
ja alastomana kaiken edessä. Ilman mahdollisuutta siihen, että
ongelmat lakaistaisiin läpinäkymättömästi maton alle ja kuitattaisiin
tappiot kauden päätteeksi shekillä.

Espoo Blues on monessakin mielessä omituinen seura. Sen historia hakee
vertaistaan. Alkujuuriltaan espoolainen kiekko on ollut pientä,
sympaattista ja luomulta tuoksuvaa toimintaa, mutta matkallaan se on
haukannut palan muovia kuin Intian kaduilla elävä lehmä. Se on
kasvanut lapsuudesta teini-ikään, ollut kadoksissa, löytänyt itsensä,
kadottanut itsensä uudelleen, otettu huostaan, lentänyt pesästään ja
päässyt nuoruudessaan nuuhkaisemaan lähes paratiisin hedelmää. Nyt se
on kuin nuori aikuinen. Se on kokenut enemmän kuin moni jääkiekkoseura
tulee ikinä kokemaan.

Muovi on kuitenkin pahasta. Kun muovia syö se ei sula
ruuansulatuksessa samalla tavalla kuin normaalit ravintoaineet. Liikaa
nautittuna se voi jopa tappaa. Ja kun muovia Espoossa syötettiin, sitä
syötti liian nuorena vastuuseen joutunut Jussi Salonoja. Muovin tavoin
Espoo Bluesiin pumpattiin miljoonia ja yritettiin härskin
pelaajamateriaalin avulla hankkia mainetta ja menestystä. Logoa
vaihdettiin ja jäniksiä vedettiin hatusta. Mitään ei kuitenkaan saatu.
Puihin meni. Muovi tuli ripulina ulos ja lasku tuli aina kauden
päätteeksi perässä.

Lopulta isä-Salonoja sai tarpeeksi ja myi seuransa 2012. Ainakin
suurimmalta osin, jättäen itselleen omistuksen halliin sekä ilmeisesti
kohtuullisen osuuden seuran omistuksesta. Kanit oli nyt vedetty
hatusta ja oli aika kohdata todellisuus.

Ja se todellisuus oli kylmä. Sitä todellisuutta eletään tässä ja nyt.
Kun seuraa on pyöritetty vuosia miljoonatappioilla on maallikollekin
selvää, että työmaa on melkoinen. Varsinkin, kun miljoonatappiot on
saatava kääntyvään muutamassa kaudessa. Jussi Salonojan perintö on
jotain sellaista, minkä kanssa moni ei haluaisi olla missään
tekemisessä. Onneksi Espoossa on kuitenkin ihmisiä, jotka haluavat
auttaa ja olla luomassa tervettä Bluesia. Niihin kuuluu Suomen yksi
upeimmista kannattajayhteisöistä, seuran nykyiset omistajat,
espoolaiset kiekkovaikuttajat sekä kauttaaltaan koko Bluesin toimiston
väki. Rintama on nyt laajempi kuin koskaan Espoo Bluesin historiassa.

Yhtä asiaa en kuitenkaan aina ymmärrä. Jussi Salonojaa. Tämä
Blues-isäksi leimautunut, jo taustajoukkoihin vetäytynyt
makkarabisneksen perinyt herrasmies, ei suostu pysymään rivissä muiden
vaikuttajien kanssa. Jussi Salonojan on pakko päästä lööppeihin.
Tuoreessa haastattelussa Salonoja totesi, että hän pyrkii
"pääomistajaksi ongelmista huolimatta". Mitä ikinä tämä tarkoittaakin
sitten seuran tulevaisuuden suhteen, niin kysymys kuuluu, että minkä
takia pyrkimys on päästä jälleen juuri pääomistajaksi? Entä minkä takia
Salonojan pitää käydä keskustelua median kautta? Kun seura on jo
nykyisellään armottomassa paineistuksessa niin ei ole kenenkään etu,
että seuran skenaarioita käydään julkisuudessa lähes uhkailevalla
otteella läpi.

Ylipäätänsä Salonojan lähdön jälkeen on Jussin haastatteluita ja
kaavailuja saanut lukea tasaiseen tahtiin. On saanut lukea, että
Espooseen pitäisi perustaa yhteinen seura, jonka alla kaikki lajit
voisivat pelata "Espoo United" tyyliin. On kaavailtu espoolaisen
kiekon viemistä KHL:ään. Kaikkea sellaista, mitkä eivät varsinaisesti aja Espoo Bluesin etua tipan vertaa. Kaikkea sellaista, mitkä sotivat useimmiten seuran takana seisovaa kivjalkaa eli kannattajia vastaan.

Kaikki toimiva elävässä elämässä toimii arvojen kautta. Kun arvoina ovat yhdenvertaisuus, oikeudenmukaisuus, dialektisuus ja aktiivisuus, syntyy upeita asioita. Kun ihmiset menevät yhteisönä eteenpäin, syntyy sellaista voimaa, jota yksikään yksilö ei yksinään voi saavuttaa. Espoo Bluesia pitää rakentaa yhteisönä, kannattajien ja seurajohdon säestyksellä. Yksikään ihminen ei voi luoda kulttuuria eikä toimivaa jääkiekkoseuraa. Ei vaikka ajatus olisi kuinka hyvä omasta mielestä ja kuinka toimiva teoreettisissa laskelmissa.

Joten, jos sinä Jussi Salonoja satut tämän pienen yhden ihmisen
näkemyksen asiaan lukemaan, niin pysähtyisitkö hetkeksi. Ei tarvitse
sooloilla, ei tarvitse vetää yksin köyttä. Meitä on muitakin. Kukaan
ei kiistä intohimoasi saati työpanostasi espoolaisen kiekon eteen. On
selvää, ettei kukaan käytä jääkiekkoseuran pyörittämiseen edes vuotta
ellei asiaa kohtaan ole paloa. Olet tehnyt paljon espoolaisen kiekon eteen.
Siitä ei ole kyse. Kyse on lähinnä toimintatavoista ja edellisten virheiden
välttämisestä. Espoo Bluesissa on enemmän voimaa kuin saatat tajutakkaan.
Tule ruohonjuuritasolle ja koe.

Joten kun tämän tekstin alussa sanoin, että päällimmäisenä nousee
mieleen Jussi Salonoja, niin kyse on kokonaisuudesta. Kyse ei ole
yksittäisestä henkilöstä. Kyse on Espoo Bluesin historiasta, siitä mistä on
tultu ja mihin on päädytty. Kyse on siitä mitä Espoo Blues tällä hetkellä
merkitsee ja mihin se on menossa. Mitä Espoo Blues on. Miten tätä
toimintaa lähdetään viemään eteenpäin. Ja miten näin alkuun vältetään
jatkossa uutisointi, jossa nakkijournalistit vetävät seuran nimissä
klikkiotsikoita ympäri mediaa.

Kukaan ei ole seuraa isompi, kukaan ei voi yksinään määritellä
suuntaa. Vain yhteisönä voimme viedä asian kuin asian perille.
Toivottavasti tämä on se arvo mikä tulee siivittämään espoolaisen
jääkiekkoilun menestystarinoihin tulevina vuosina.